Sevent | Uutta: Kansallispuistot tutuiksi facebook-ryhmä

Haluamme tarjota yrityksille, ja myös muille arvolisäverotunnisteen omaaville entiteeteille, mahdollisuuden esitellä elämää ulkona helpottavia tuotteita ja palveluita yhteisöllemme. Näemme kaupallisella markkinointiviestinnällä tärkeän tiedonvälitysroolin perinteisen uutismedian välittämän informaation täydentäjänä.

Kansallispuistot tutuksi-ryhmä on syntynyt jäsentensä rakaudesta luontoon – ryhmä sisältää vahvan eettisen arvolatauman.Sen yhteistyökumppaneiksi sopivat sielultaan puhtaat, arvopohjaltaan kestävän liiketoimintamallin sisäistäneet oikeushenkilöt. Muun kaltaiset voisivat pilata retkestä unelmoivan aamun, illan tai ne parhaast pannukahvit metsän siimeksessä…

Tutustu ja tule mukaan:

Ryhmässä retkeilijät kommunikoivat kuvin ja videoin retkeilykokemuksistaan – eli noista onnistuneista ja myös niitä himpun poskelleen menneitä reissuistaan. Ryhmästä kuluttajat hakevat myös tietoa varusteiden valintaan ja etenkin varusteiden toimivuuteen eri tilanteissa.

Tilastotietoja kohderyhmästämme löydät tästä.

Uutta tulossa:

Kansallispuistot tutuiksi yksi Suomen suurimmista julkisista retkeilyyn keskittyvistä somekanavista. Ryhmän päätavoite on tuoda ympäri maata sijoittuneet kansallispuistomme osaksi meidän jokaisen arkea ja vapaa-aikaa. Ryhmässä on tällä hetkellä YLI 140 000 jäsentä. Ryhmän jäsenmäärä kasvaa siis vinhaa vauhtia. Julkaisemme pian tarkempaa taustatietoa facebook-ryhmän koostumuksesta.

Hinnasto:

Peruskampanjat alkaen 500 € .

Hintoihin lisätään Alv 24. %.

Laskutamme mediahinnan ennen kampanjan alkua.

Sopimusehdot.

Related Post

Markkinoinnin merkitys liiketoiminnan menestykselle

On yleistä tietoa, että markkinointi on yksi tärkeimmistä yrityksen menestystekijöistä. Sen kautta yritys voi luoda suhteita asiakkaisiinsa, saavuttaa potentiaalisia asiakkaita ja luoda yritykselle tunnistettavan brändin. Mutta mitä markkinointi tarkoittaa päivittäisessä liiketoiminnassa? Markkinointi liiketoiminnan sydämenä Markkinointi ei ole yksittäinen tehtävä tai kampanja, vaan se on jatkuva prosessi, joka alkaa tuotteen suunnittelusta ja kehittämisestä ja jatkuu läpi […]

Markkinoinnin tulevaisuus digitaalisessa maailmassa

Markkinointi on muuttunut merkittävästi viime vuosikymmeninä digitalisaation myötä. Digitaalinen markkinointi tarjoaa yrityksille entistä laajemman ja tehokkaamman tavan tavoittaa kohdeyleisönsä. Tulevaisuudessa markkinointi tulee todennäköisesti entisestään digitalisoitumaan ja kehittymään uusien teknologisten ratkaisujen myötä. Digitaalisen markkinoinnin keskiössä ovat nykyään ennen kaikkea sosiaalinen media, hakukoneoptimointi, sisältömarkkinointi ja kohdennettu mainonta. Sosiaalinen media tarjoaa yrityksille mahdollisuuden luoda vuorovaikutteisia suhteita asiakkaisiin ja […]

Markkinoinnin tulevaisuus: digitalisaatio ja personointi

Markkinointi on olennainen osa jokaisen yrityksen toimintaa. Se on tapa tavoittaa kohdeyleisö, herättää heidän kiinnostuksensa ja saada heidät ostamaan tuotteita tai palveluita. Markkinointikenttä on kuitenkin jatkuvassa muutoksessa, ja tulevaisuuden menestyjät ovat niitä yrityksiä, jotka ovat valmiita sopeutumaan uusiin trendeihin ja kehityssuuntiin. Yksi suurimmista muutoksista markkinoinnissa on digitalisaation vaikutus. Digitaaliset kanavat ovat vallanneet yhä suuremman osan […]